Lapset kokevat osaavansa useita eri kieliä. He luottavat omaan kielenosaamiseensa, koska kukaan ei ole heille sanonut, ettet osaa. Mitä vanhemmaksi tulee, into ja usko omaan osaamiseen hiipuvat.
Näin todistaa Kieliverkoston sekä Vaasan ja Jyväskylän yliopistojen yhteinen tutkimushanke, jossa on tehty haastatteluja 5‒6-vuotiaille lapsille Ivalossa, Jyväskylässä ja Vaasassa vuosina 2012‒2015. Tutkimushankkeessa haluttiin selvittää päiväkoti-ikäisten lasten käsityksiä kielitaidosta, kielenoppimisesta ja kielten käyttämisestä.
Kysyttäessä lapsilta, mitä kieltä he osaavat, saattoi vastaukseen kuulua ihmisten kielten lisäksi muutakin: thai-kieltä, venetsiaa, leijonaa ja tiikeriä. Esimerkiksi eläinten kieliin voi kuulua eri äänteitä, joita lapset kokevat hallitsevansa. Mielikuvituskielten puhuminen on positiivinen asia, sillä se on merkki lasten luontaisesta kiinnostuksesta kieleen ja puheeseen. Kun lapselta kysyttiin, mitä kieltä tämä haluaisi oppia, oli erään haastateltavan vastaus ollut: ”japania, koska siellä on hyvää riisiä”.
Lapsia ei ollut pyydetty todentamaan kielitaitoaan, vaan kysytty, missä tämä on kieltä oppinut ja käyttänyt. Heitä oli myös pyydetty piirtämään kuva kielenoppimistilanteesta. Kuvissa oli tullut ilmi äidin rooli kielen oppimisessa. Äidiltä oli voitu kysyä neuvoa kieliasioissa, sillä hän ehkä tiesi isää paremmin. Äiti ei myöskään sanonut, ettet sinä voisi sitä oppia tai että se on vaikea kieli.
Tutkimushankkeen keskeinen havainto oli, että päiväkoti-ikäisten halu oppia kieliä on valtava. Kielenoppiminen oli lasten mielestä hauskaa. Jos he kokivat kielen vaikeaksi, he pohtivat sen johtuvan siitä, etteivät kuule kieltä paljon. Tämä on oikeastaan hyvin loogista. Jos lapsi ei opi kieltä, kyse on yleensä siitä, ettei hän kuule sitä kylliksi, eli kielen input on liian pieni.
Tuon ikäisellä kielen oppiminen tapahtuu korvien kautta, lapsi matkii kuulemaansa. Kouluun siirryttäessä kielen oppiminen muuttuu kuitenkin hyvin kirjapainotteiseksi ja lannistaa monen oppijan. Koulussa ruvetaan mittaamaan osaamista ja lapsi tulee tietoiseksi, mitä pitää osata, jotta osaa. Tämä saa arastelemaan omaa kielitaitoa ja epäilemään omaa osaamista.
Lapsen totuttaminen eri kieliin olisi hedelmällistä aloittaa jo varhaiskasvatuksen piirissä esimerkiksi leikin kautta. Lapsen mielestä on hauska osata monia kieliä, kun aikuinen taas punnitsee kielen opettelun taloudellista hyötyä. Eikä pelkästään aikuinen, kyllä jo yläkoululainen näin tekee, koska siinä iässä kielen oppimisesta tulee työlästä ja muutakin tekemistä olisi.
Mainitsen esimerkkinä ruotsin tilanteen suomalaisessa opetussuunnitelmassa: sen opiskelu aloitetaan pääosin vasta seitsemännellä luokalla. Tällöin odotutetaan aivan turhaan, mikä tekee hallaa ennen kaikkea oppimistulosta ajatellen, mutta myös oppijan asenteen kannalta. Onhan erikoista, että lukion käynyt on opiskellut ruotsia (koulusta riippuen vähintään) kuusi vuotta, mutta ruotsalaisen tullessa kysymään neuvoa pää lyö tyhjää ja keskustelu käydään englanniksi.
Yllä oleva esimerkki kertoo jonkin olevan pielessä suomalaisessa kieltenopetusjärjestelmässä. Kielenopetuksen varhentaminen, oppikirjakeskeisyydestä luopuminen ja arviointijärjestelmän uudelleen konstruointi olisivat epäilemättä avaimet parempaan kielitaitoon ja kielelliseen itsetuntoon. Se miten se järjestettäisiin käytännössä, on toinen asia eikä edes helposti muutettavissa.
Tosin tämän vuoden elokuussa voimaanastuva uusi opetussuunnitelma (OPS 2016) tuo kielikasvatuksen osaksi koulujen toimintakulttuuria. Sen mukaan jokaisen opettajan tulisi tuoda kielikasvatus omaan opetukseensa ja tukea eri kielten rinnakkaista käyttöä oppimisen tukena. Monikielisen oppilaan kielitaitoa on myös tuettava. Tarkoituksena on vahvistaa jokaisen oppilaan luottamusta omiin kykyihinsä oppia kieliä ja käyttää vähäistäkin kielitaitoa rohkeasti.
Palataksemme tutkimusaineistoon, eräs lapsi oli haastattelussa kertonut purosta, jonka vierellä hän istuu uittamassa varpaitaan ja miettimässä kieliasioita. Jääkäämme kukin tahoillamme miettimään hienoja kielirepertuaarejamme lapsen lailla. Ensi kerralla pysyttelen samassa aiheessa kirjoittamalla kielikylvyistä vähemmistöjen keskuudessa.
Jonna Palovaara
Tässä kirjoituksessa inspiraation lähteenä toimivat Kielikoulutuspolitiikan verkoston verkkosivut (tutkimus), Ylen artikkeli Leijonaa, tiikeriä ja venetsiaa ‒ lapset osaavat kieltä kuin kieltä sekä Opetushallituksen verkkosivut (ops).
Jonna Palovaara 