Etnostressillä tarkoitetaan yksilön kokemaa stressiä, joka johtuu tämän etnisen identiteetin kyseenalaistamisesta (useimmiten paine tulee vähemmistön sisältä). Vähemmistöt ovat lähes poikkeuksetta kokeneet kolonisaatiota ja assimilaatiota. Etnostressi on voimakasta niissä kulttuureissa, joiden perinteiset elintavat poikkeavat nykyisistä valtaväestön tavoista. Monesti ne ovat kuin kaksi eri maailmaa, ja globalisaatio sekä markkinatalous pakottavat usein ”valitsemaan” sen toisen, jossa pärjää taloudellisesti paremmin.
Saamelainen mediakasvo Suvi West on todennut: ”Jos haluat huonon omantunnon, kannattaa syntyä saamelaiseksi”. Tällä hän viittaa kaikkeen siihen, jota vanhemmat vähemmistön edustajat odottavat nuorilta. On oltava kiinnostunut kulttuurista, osattava tehdä perinteisiä käsitöitä, puhuttava vähemmistökieltä, tunnettava perinteiset elinkeinot ja tehtävä töitä uhanalaisen kulttuurinsa eteen.
Vähemmistöt voivat olla julmia omilleen. Vain harva saa koko litanian äidinmaidossaan tänä päivänä. Nuoria on helppo syyttää assimilaatiopolitiikan ja globaalistumisen vaikutuksista. Kieltä taitamatonta moititaan, käsitöitä osaamatonta naista vähätellään.
Nostan seuraavaksi muutaman esimerkin saamelaisyhteisöstä. Jopa puoliksi saamelaista ei välttämättä pidetä oikeana saamelaisena, ja saattavatpa saamelaisnuoret itsekin kyseenalaistaa saamelaisuuttaan, jos eivät omista poroja.
Erään kaupungissa asuvan saamelaisen ystäväni lapsia haukuttiin pohjoisen sukujuhlissa, koska ”lantalaislapset” eivät tarvitse saamenpukua. Tämä oli todella valitettavaa, sillä ystäväni tekee kaikkensa aktivoidakseen lapsiaan saamelaisuuteen ja osittain menetettyyn äidinkieleen.
Vanhemmat ja sukulaiset saattavat katsoa nokan vartta pitkin, jos saamelaisnuoren kotiin tuoma miniä- tai vävykokelas on valtaväestön edustaja. Sen katsotaan olevan väärin omaa kansaa kohtaan. Toisaalta avioliitto jonkun toisen alkuperäiskansan edustajan kanssa ei ole lainkaan huono asia.
Saamelaiset saavat usein tuntea syyllisyyttä asuinpaikastaankin, sillä pois muuttaneita pidetään pettureina. On kuitenkin kaikkein vähiten nuorten vika, ettei saamelaisalueella ole töitä. Tänä päivänä yli 60 prosenttia Suomen saamelaisista asuu saamelaisalueen (Enontekiön, Utsjoen ja Inarin kunnat sekä Sodankylän pohjoisosa) ulkopuolella.
Saamelaisten kotiseutualueen ulkopuolella kasvanut nuori saa jatkuvasti todistella saamelaisuuttaan pohjoisen sukulaisille. Ei ihmekään, että vähemmistönuorilla on jatkuva riittämättömyyden tunne. Valitettava tosiasia on, että yleisestikin vähemmistönuorten itsemurhatilastot ovat korkeat.
Tornionlaaksolaisnuoria ei vaivaa yhtä suuri etnostressi, sillä meänkieliset eivät ole alkuperäiskansa eikä heillä ole omintakeista kulttuuria. Heillä ei ole myöskään samanlaista perinnetaustaa kuin saamelaisilla.
Monet tornionlaaksolaisnuoret potevat kuitenkin huonoa omatuntoa kielestä, yrittävät kovasti oppia meänkieltä ja siirtää sitä lapsilleen. Ovathan käsillä viimeiset hetket, sillä monellakaan 1960-luvun jälkeen syntyneellä ei ole meänkieli enää äidinkielenä.
Paitsi että vähemmistön verenperintö on rikkaus ja yhä useammin ylpeyden aihe, on se myös katkerien tunteiden lähde monelle. Useat käyvät kouluttautumassa ja vievät osaamisensa takaisin kotiseudulleen. Yhtä monet jäävät etelään, joko vapaaehtoisesti tai pakon sanelemina. Kaupungissa on näennäisesti poissa velvoitteista.
Vähemmistönuori voi kokea harteillaan olevan painava taakka. Nuoria on vähän ja jokaisen päällä on valvova silmä. Eihän kukaan haluaisi olla viimeinen, joka kieltä puhuu.
Jonna Palovaara
Olen käyttänyt tekstissäni inspiraation lähteenä Aikion ja Westin Saamelaisten käyttöopasta (2013).
Jonna Palovaara 